Eli lainkaan mahdoton ajatus pikavippi ilman luottotietoja ei ole!

Paras tapa saada pikavippi luottotiedottomille, on saada joku takaajaksi kulutusluotolle tai muulle lainalle

Tässä tapauksessa lainaa haluava pyytää esimerkiksi sukulaisen tai kaverin takamaan lainaansa, jolloin se myönnetään herkemmin, paremmilla mahdollisuuksilla ja suuremmilla summilla

Samalla molemmilla lainan osapuolilla on kevyempi mieli, kun laina tulee maksetuksi, vaikka lainaaja itse ei siihen pystyisikään

Luottotietojen takaisin saaminen on kuitenkin se keino, millä aukeaa taas kaikki ovet joustavaan arkeen ja uusiin lainoihin, joten jotta maksuhäiriömerkinnät poistuvat tulee lainat ja velat maksaa mahdollisimman pian pois

Palkkapäivä lainat ilman luottotietojen tarkastusta?

Palkkapäivä lainat ovat yhdysvalloista lähtöisin olevat lainat, joissa rahaa lainataan palkkatodistusta vastaan

Lainojen määrät olivat usein pieniä ja ne maksettiin takaisin suoraan palkkapäivänä, jolloin lainaajalla ei ollut niin suurta mahdollisuutta menettää sijoitustaan

Suomessa palkkapäivälainaa kutsutaan pienlainaksi, pikalainaksi, pikavipiksi tai pikaluotoksi

Näihin kulutusluotto lainoihin ei tarvita vakuuksia ja ne ovat usein lyhytaikaisia

Summat vaihtelevat kymmenistä euroista yleensä tuhanteen ja niiden hankkiminen on helppoa suoraan netistä tai vaikka tekstiviestillä

Suomessa pienlainoja alettiin antamaan 2000 – luvun puolivälissä ja niiden suosio nousi nopeasti

Lainahakemuksen tekeminen on netti maailmassa äärettömän helppoa ja lainapäätöksen saa vain minuuteissa

Sama koskee myös rahoja, sillä pikavippi on tilillä heti

Takaisinmaksuun varataan yleensä kuukausi aikaa, mutta se voi olla myös vain viikkoja

Pisimmillään ne yltävät vuosiin

Myös pienlainoja on mahdollista ilman luottotietoja, muttei ilman luottotietojen tarkastusta

Vaikka maksuhäiriö merkintä löytyisikin, voidaan hakijalle myöntää laina tietyillä ehdoilla

Ehdot vaihtelevat palvelun tarjoajasta riippuen, mutta usein niihin kuuluu tarkat säännöt, takaajia, takuusummia tai vähintään puhelinliittymän omistaminen

Ja tietenkin Suomessa lainan hakijan täytyy olla suomalainen

Kuinka lainata rahaa ilman luottotietojen tarkastusta?

Pikavippi ilman luottotietoja on mahdollinen, vaikkei ihan yhtä mutkatonta olisikaan kun luottotiedot omaavilla hakijoilla

Tässä on kuitenkin oltava tarkkana, sillä kaikki pikavippi paikat jotka palvelua mainostavat eivät oikeasti sitä tarjoa

Ota siis huomioon alla olevat asiat

Mainostus – osa yrityksistä tarjoaa mainoslauseissa “pikavippi ilman luottotietoja”, eli pikavippejä ilman ja pienlainoja myös luottotiedottomille

Kannattaa kuitenkin tarkastaa tarkkaan kyseisen yrityksen säännöt, jotta löytyy tieto onnistuuko tämä tosiaan

Asiakkaita yritetään myös saada vierailemaan erilaisilla sivustoilla, jotta kävijämäärät kasvaisivat ja sivusto nousisi esimerkiksi hakukoneiden tuloksissa ylemmäs

Jotta vältytään pettymykseltä, lainapäätöksen tullessa hylättynä takaisin vaikka sivuja on toisin mainostettu, tulee tutustua kyseisen yrityksen omiin sääntöihin, jotka löytävät erikseen yrityksen omilta sivuilta

Kun sääntöihin on tarkasti tutustuttu, voi paljon huolellisimmin mielin lähteä miettimään lainan hakemista ja ollaan taas askelta lähempänä lainan saamista

Toinen vaihtoehto on esimerkiksi lähettää viestiä suoraan asiakaspalveluun, jolloin yrityksen omat työntekijät voivat vastata kaikkiin mieltä painaviin kysymyksiin

Minkälainen yritys sitä tarjoaa?

Toinen seikka mikä tulee ottaa huomioon, kun lainaa luottotiedottomalle tarjoava yritys löytyy, on miettiä miksi yritys haluaa tarjota luottotiedottomalle henkilölle

Tämä henkilö on jo aikaisemmin osoittanut olevansa ainakin kerran kyvytön maksamaan lainaansa, tai muita kuluja, joten miksi yritys ottaisi riskin tarjoamalla tälle uuden mahdollisuuden maksukyvyttömyyteen?

Yksi vaihtoehto on se, että yritys antaa mahdollisuuden todistaa luottoa esimerkiksi takaajan tai takuusumman avulla

Näin se varmistuu että maksut tulevat takaisin tilille, eikä asiaa tarvitse viedä perintään asti

Toinen vaihtoehto on se, että yritys on niin epätoivoinen asiakkaiden suhteen, että tarvitsee myös lainaa ilman luottotietoja palvelun

Tämä ei kovinkaan usein anna hyvää kuvaa yrityksen toiminnasta, ja onkin syytä tutustua minkälaiset ehdot pikavippi luottotiedottomalle sopimukseen tarjotaan

Kannattaako se hankkia?

Henkilökohtaisesti on mietittävä, kannattaako lainaa hankkia

Vaikka edessä olisikin tiukka tilanne, onko pikavippi vaihtoehto siitä pois, vai olisiko esimerkiksi järkevämpää yrittää sopia maksusuunnitelmaa sen tahon kanssa, jolle on velkaa

Pikavippi on hyvä vaihtoehto kun tiedetään että maksu varmasti onnistuu ja se voikin auttaa paljon antamalla joustoa tilanteeseen

Se että joskus maksuhäiriö tilanne olikin edessä, ei tarkoita välttämättä ettei henkilö pystyisi suoriutumaan uudesta lainasta

Jos kuitenkin pikavippi luottotiedottomalle hankitaan epätoivoisessa tilanteessa viimeisenä apukeinona, on lopputulos harvoin hyvä

Jos ongelmat on jo syvälliset, kannattaa miettiä tuleeko niihin lisätä sellainen laina, joka helposti johtaa jo lyhyen ajan sisällä uuteen maksumerkintään

Kun ei ole tiedossa pystyykö lainaa maksamaan takaisin, pikavippiä ei kannata missään nimessä hankkia

Jos tiedetään että kuukaudessa voidaan maksaa vain rajoitettu määrä takaisin, tulee maksusuunnitelma tehdä sen mukaisesti

Nämä on otettava hyvin tarkkaan huomioon kun haetaan lainaa luottotiedot menettäneenä henkilönä, sillä nopeasti edessä on velkakierre, josta ei pääse eroon kovinkaan helposti

Mitä syvemmälle kierteeseen uppoaa, sitä useammin siitä yritetään päästä eroon uusilla veloilla, joka taas johtaa taas uuteen velkakierteeseen ja pahoihin ongelmiin

Muut mahdollisuudet – kun eteen tulee tilanne jossa lainan ottaminen on ehdottomasti tarpeellista ja rahaa on jostain saatava, voidaan miettiä muitakin vaihtoehtoja

Näihin kuuluu esimerkiksi sosiaalitoimiston luukulla käyminen

Tätä vaihtoehtoa vältetään rahaongelmissa usein häpeän ja vaivalloisen prosessin takia

Jotta apua saa valtiolta, tulee käydä lävitse pitkä ja vaivalloinen prosessi, jossa käydään kattavasti läpi useammat taloudelliset osat hakijan elämässä

Sen lisäksi tukea saanut syynätään tarkasti kulujen suhteen, mikä tuntuu usein hiukan tunkeilevalle hakijasta

Samalla häpeä käyttää valtion palveluita on usealla jatkuvasti läsnä ja pikavippien tuoma mahdollisuus hoitaa asiat yksityisesti on houkutteleva vaihtoehto

Jos uudet pikavipit vievät kuitenkin vaan syvempiin ongelmiin, on tiedossa vielä suurempi häpeä, joten välillä on mietittävä kumpi on tärkeämpää, käytännöllisyys vai ylpeys

Muutenkin voi yrittää saada rahaa eri keinoin kuin pikavippien kautta

Esimerkiksi sukulaisilta tai kavereilta rahaa ei ole koskaan hauska lainata, mutta jos mahdollinen lähde on tiedossa kannattaa se käyttää

Lainasta voi tehdä vaikka sopimuksen ja jos taaskin ylpeys on esteenä, voi kaverille tai muulle lainaajalle maksaa vaikka korkoa lainasta, jolloin lainaajakin hyötyy tästä

Kannattaa myös miettiä onko itsellä jo valmiina jotain mitä voi myydä tai pantata, jolloin lainaa ei tarvita ollenkaan

Netissä kaikenlaisen tavaran myyminen on entistä helpompaa ja lähes kaikesta voi saada edes hiukan tuottoa

Vaikkei tämä kattaisi koko velkatarvetta, voi se vähentää mahdollisesti otettavan pikavipin summaa

Mitä ovat lainat ilman vakuuksia?

Lainan vakuus on myöntäjälle tarjottava turva siitä, että laina maksetaan varmasti kokonaisuudessaan ja korkoineen takaisin palvelulle, eikä lainan ottaja jätä maksusuorituksia hoitamatta

Takauksena voi toimia esimerkiksi oma asunto, tai kesämökki, tai vaikka omistuksessa oleva pala maata

Myös talletukset ja arvopaperit kelpaavat vakuudeksi ja tietenkin vaihtoehtona on käyttää myös takaajaa

Takaaja on henkilö joka pystyy taata sen, että lainan hakija maksaa velkansa tai mikäli tämä on kyvytön siihen, takaajalla on velvollisuus hoitaa se

Takaajalla on siis myös oltava riittävät arvot tehtäväänsä, eli ketä tahansa varatonta ei kelpuuteta takaajaksi

Jokaiselle lainalle arvioidaan oma summa takuun suhteen ja se riippuu paljon hakijan tiedoista, sekä taloudellisesta tilanteesta, lainan summasta ja maksuajasta

Takaajan tai vakuuden olemassaolo on usein välttämätöntä, mikäli lainaa hakee henkilö, jolla on ollut aikaisemmin ongelmaa lainojen maksussa ja jolta löytyy maksuhäiriö merkintä luottotiedoista

Lainoja on mahdollista saada myös ilman vakuuksia, mutta näissä tapauksessa lainat ovat yleensä huomattavasti pienempiä, kuin takuudella saatavat lainat

Summat vaihtelevat kymmenistä euroista muutamiin kymmeniin tuhansiin

Jos vakuudeton laina halutaan ottaa ilman että mitään taataan, ovat ehdot yleensä myös hiukan erilaisempia ja korot voivat kasvaa

Ehtoihin kuuluu usein esimerkiksi se, että hakijan tulot ovat sen verran suuret, että pystyvät kattamaan lainan maksun

Tämä ei kuitenkaan tarkoita että tulojen täytyy olla useampia tuhansia euroja, vaan sitä että pienemmällä palkalla on mahdollista saada pienempi summa lainaa

Korot voivat olla korkeammat, joten jos vakuuksia on mahdollista saada, kannattaa harkita sellaisen lainan ottamista, jotta kokonaisuutena kulut tulisivat pienemmiksi

Mitä ovat palkkapäivä lainat ilman vakuuksia?

Palkkapäivä lainoja ei ole sellaisenaan käytössä Suomessa, sillä alun perin näillä on tarkoitettu pieniä lainoja, jotka saatiin Yhdysvalloissa palkkatodistusta vastaan

Palkkatodistuksella, tai palkkakuitilla hakijalle annettiin pieni määrä rahaa, joka maksettiin takaisin heti palkan tultua

Suomessa lähin mahdollinen palkkamuoto on niin kutsutut pikavipit, jotka ovat pieniä lainamääriä, jotka myönnetään hakijalle nopeasti

Pikavippien määrä suomessa on kasvanut hurjasti vuosien varrella ja niitä ottavat esimerkiksi nuoret yhä useammin

Helppo saatavuus ja nopea tilille tuleminen houkuttelevat hakijoita entisestään ja usein uusille pikavipin hakijoille tarjotaan myös paketteja, joissa esimerkiksi laina on korotonta tiettyyn summaan tai maksupäivään asti

Myös näitä lainoja on mahdollista saada ilman vakuuksia, eikä niitä edes vaadita kovin usein

Pikavipeissä korot ovat kuitenkin suhteellisen korkeat, eli lopullinen takaisinmaksun summa on suuri verrattuna vaikka perinteisiin lainoihin pankeista

Tämä on kuitenkin kätevä tapa saada nopeasti rahaa akuuttiin tarpeeseen, eikä yleensä ehtoina ole kuin luottotietojen olemassaolo, sekä tietenkin täysi – ikäisyys

Pikavippi ilman vakuuksia on siis helppo tapa auttaa arkea sujuvammaksi

Mitä ovat kuluttajalainat ilman vakuuksia?

Kuluttajalainat, pienlainat ja muut lainat ovat yleensä hiukan suurempia kuin pikavipit, mutta eivät vielä kovinkaan monen kymmenen tuhannen euron suuruisia

Taloja näillä summilla ei rakenneta tai osteta, mutta niillä voidaan kattaa vaikka keittiön remontti

Lainoissa ei ole aivan yhtä suuret kustannukset kuin pikavipeissä, mutta maksuttomia eivät nekään tietysti ole

Lainoja on mahdollista saada sekä vakuudella, että ilman, riippuen siitä minkä suuruisen lainan haluaa

Lainan summaan vaikuttaa vakuuden lisäksi myös työtulot, eli jos tulot riittävät kattamaan suuremman lainan, voidaan se helposti myöntää

Kun vakuuksia ei käytetä, ei ole pelkoa että kukaan pääsisi kajoamaan omaisuuteen, ennen kuin maksut ovat ulosotossa

Samalla ei myöskään tarvitse todistaa että vakuuksia löytyy, vaan lainan saanti muuttuu paljon yksinkertaisemmaksi

Kuinka rahaa voi lainata ilman vakuuksia?

Lainaa on mahdollista saada ilman mitään vakuuksia sekä pankeista, että erilaisilta luottospesialisteilta, eli yrityksiltä jotka tarjoavat lainapalveluita

Näiden palveluiden käytännöt eroavat hyvinkin paljon toisistaan, sekä ehtojen että maksujen suhteen

On siis ensiarvoisen kannattavaa vertailla niitä keskenään, ettei ikäviä yllätyksiä pääse käymään ja että paras mahdollinen vakuudeton laina löytyy varmasti

Tarjouksia kannattaa myös tarkastella, sillä niistä voi saada vaikka korotonta maksuaikaa kampanjan sattuessa kohdalle ja usein nämä edut ovat parhaimmat ensimmäistä kertaa lainaa hakevalle

Netissä vertaileminen on helppoa joko itse tekemällä tai erilaisia hakukoneita käyttämällä

Kannattaa myös lukea muiden kokemuksia kyseisestä lainan tarjoajasta, jotta tiedetään mihin ollaan ryhtymässä ja yritys on varmasti luotettava

Raha asioiden kanssa kun ei voi koskaan olla liian varovainen

Lainan hakeminen tapahtuu lomakkeen avulla ja koko prosessi on täysin sähköistetty

Yhdellä istumalla voidaan muutamassa hetkessä laittaa hakemus menemään ja parhaimmillaan päätös joko myönnetystä tai evätystä lainasta on hakijalla kymmenen minuutin sisällä

Isommissa tai erityispiirteitä omaavissa lainoissa voi kestää hiukan pidempi aika, mutta usein pienet lainat on saman päivän aikana jo tilillä

Tämä nopea ja kätevä prosessi on lisännyt lainojen määrää huomattavasti ja sen hakeminen voi usein auttaa pelastamaan pahasta pinteestä

Järki on kuitenkin pidettävä kädessä lainaa hakiessa ja aina kannattaa pysähtyä hetkeksi miettimään, tarvitseeko sitä oikeasti, vai voisiko ehkä odottaa seuraavan kuun palkkaan

Vakuudet eivät kuitenkaan ole se ratkaiseva tekijä lainalle, eli näiden puuttumisesta ei kannata huolestua

Hakemusten lähettäminen ei maksa mitään, eli jos on epävarma siitä myönnetäänkö itselle lainaa, voi vaan siirtyä kokeilemaan ja katsoa mitä tapahtuu

Tämä ei vielä velvoita mihinkään, eli sen avulla voidaan selvittää mahdollisesti saatavan lainan määrä, sekä siihen liittyvät maksut ja ehdot

Koska ja milloin käyttää lainaa ilman vakuuksia?

Lainaa ilman vakuuksia otetaan yhtä moneen erilaiseen syyhyn, kun on lainan hakijoitakin

Näihin kuuluu arjen talouden sulava pyörittäminen, ruuan hankkiminen pöytään, lasten harrastusten kustantaminen, pieni hauskanpito tai vaikka auton, tai muun tarpeellisen ostaminen

Vakuudettoman lainat on tapa saada hiukan joustavuutta elämään, jos raha on muuten tiukassa

Muuttuvan markkinan aikana työpaikka voi mennä helposti alta, tai yhtäkkinen hätä vie varoja enemmänkin

Vakuudeton luotto auttaa selviämään seuraavaan kuuhun ja antaa hiukan mielenrauhaa

Vakuudeton laina ei kuitenkaan pidä hankkia jos sen takaisin maksaminen ei ole mahdollista, tai jos on suuri riski, että näin pääsee käymään

Lainaa otetaan joskus liian herkistä syistä ja miettimättä seurauksia, jotka tulevat todeksi kun maksuissa myöhästytään

Jos näin pääsee käymään, tulee maksettavaksi huomattavasti isompi summa kun mitä oli sovittu ja pahimmillaan se on jopa saman verran kuin itse laina

Jos takaisinmaksu on varmaa, voi sen käyttää vaikka viikonlopun hauskanpitoon, eikä sen tarvitse vaivata omatuntoa

Mutta jos se otetaan harkitsemattomasti ja turhiin asioihin, niin että tiedostetaan riski maksukyvyttömyyteen, ollaan vaarassa joutua velkakierteeseen

Tässä henkilö yrittää kattaa velkojensa kuluja yhä suuremmilla veloilla, joka taas puolestaan aiheuttaa lisää kustannuksia

Kun velat pääsevät erääntymään napsahtaa luottotietoihin merkintä, mitä ei sieltä saakaan pois ilman että kaikki velat on maksettu takaisin

Jotta tähän noidankehään ei joudu, ei kannata ottaa yhtään askelta sitä kohti

Ota siis lainaa ilman vakuuksia ainoastaan jos sitä todella tarvitset

Mitä ovat lainat työttömälle?

Lainaa työttömälle ovat täysin samanlaiset kuin muillekin työllistetyille henkilöille, mutta työttömille voi liittyä joitain rajoituksia

Esimerkiksi yli 1 000 euron lainoja on vaikea saada, sillä nämä kulututsluotot vaativat hyvin usein säännöllisiä tuloja, joihin voi sisältyä sekä palkkatulo, että eläke

Hakuprosessi suurissa summissa on tietenkin hiukan tiukempi ja perusteellisempi kuin pikavipeissä ja muissa pienlainoissa, samalla tehden koko hommasta hitaampaa

Tämä ei tarkoita, etteikö työttömällä olisi myös mahdollisuudet saada isompia lainoja, mutta se voi vaatia ylimääräistä panostusta ja esimerkiksi vakuuksien tai takaajien näyttämistä

Suomesta kuitenkin löytyy myös netin lainantarjoajia, jotka myöntävät työttömille lainaa

Ja jos työttömällä on tuloja esimerkiksi kelalta tai sosiaalitoimistolta säännöllisesti, voidaan lainaa myöntää herkemmin myös isommille summille

Edellytykset kaikille lainoille, oli sitten työtön tai työelämässä lujasti kiinni, ovat silti samat

Ensinnäkin on tietenkin oltava täysi – ikäinen, eli alaikäisille ei missään nimessä mikään paikka lainaa myönnä

Ikärajat muuten voivat vaihdella sen mukaan, mistä lainantarjoajasta on kyse ja minkälaista lainaa haetaan

Jotkut paikat myöntävät heti 18 vuotta täyttäneille lainaa, kun toisissa paikoissa vaaditaan yli 25 vuoden ikää

Toinen tärkeä seikka lainan saannille on luottohäiriömerkintöjen puuttuminen

Vaikka nämäkään eivät välttämättä estä täysin lainan saamista, tekevät ne prosessista huomattavasti vaikeamman

Jos vielä lisätään maksuhäiriöihin työttömyys, on hakijan mahdollisuudet lainan saamiselle entistä huonommat

Pankkitili on tietenkin löydyttävä Suomesta ja verkkopankkitunnukset joilla henkilö varmistaa olevansa oikeasti hakija

Usein tarvitaan myös sähköpostiosoite tai puhelinnumero ja ennen kaikkea vakituinen osoite Suomessa

Kansalaisuus ei aina ole välttämätöntä, kunhan lainan hakija asuu Suomessa pysyvästi

Lainaa työttömälle on siis ehdottomasti mahdollista saada, mutta mitä pienempiä summia haetaan ja mitä paremmat taustat hakija omaa, sitä varmemmin se voidaan myöntää

Ei kuitenkaan kannata lannistua vaikka tilanne olisi huonompikin, sillä keinot on aina mahdollista keksiä, joilla laina saadaan arkea avittamaan

Jos kuitenkin muut asiat ovat kunnossa, voidaan myöntää lainaa työttömälle ilman vakuuksia tai muita kommerverkkejä!

Mitä ovat nopeat lainat, eli pikavipit työttömille?

Pikavippi työttömälle on paljon helpompi saada, kuin esimerkiksi kulutusluotto, eli suurempien summien laina

Kun lainan summa on alle 1 000 € suuruinen, voidaan helposti saada tämä ilman ongelmia

Tietenkin tämä edellyttää että lainaaja täyttää edellä mainitut kriteerit, esimerkiksi maksuhäiriöitä ei löydy ainakaan voimassa olevina

Prosessi on täysin sama kuin työelämässä olevalle ja lainapäätös saadaan hakemuksen lähettämisen jälkeen usein todella nopeasti

Lainahakemuksen lävitse käyminen ei ole niin kattavaa ja tarkkaa kuin kulutusluotoissa, koska myös lainamäärät ovat huomattavasti pienempiä

Lainantarjoajien on myös helppo antaa lainaa, kun tiedetään että kenen tahansa on helppo selvitä vain muutamien kymmenien, tai satojen, eurojen lainoista, oli sitten töissä tai ei

Pikavippi työttömälle on siis ehdottomasti hyvä vaihtoehto, eikä näytä kovinkaan todennäköiseltä ettei lainaa saisi, varsinkin jos muut vaadittavat kriteerit pystytään täyttämään ilman huomattavia ongelmia

Pikavippi työttömälle voi auttaa arjessa helposti ja koska osa lainantarjoajista ei edellytä minkäänlaisia vakituisia tuloja tai esimerkiksi tuloselvitystä palkkakuittien tai muiden lappujen avulla, ei ole ongelma lähteä hakemusta täyttämään

Hakemus itsessään ei maksa mitään eikä lainaa ole pakko vastaanottaa, vaikka hyväksytty päätös tulisikin

Tämän takia voidaan hyvillä mielin laittaa hakemus sisään ja tietenkin pitää pohtia mistä laina haetaan

Pikavippi työttömälle löytyy monen tarjoajan valikoimasta, joten mitään monopoli asemaa ei keneltäkään löydy

Tämä takaa sen, että lainaaja voi vertailuttaa erilaisia lainapaketteja ja valita niistä sellaisen, joka kattaa omat tarpeet parhaiten

Vertailla voi joko itse eri sivustoja selaamalla, tai käyttämällä vaikka tarjottuja hakukoneita, joihin syötetään ne kriteerit joita lainalle itse haluaa asettaa ja hakukone listaa kaikki paikat, jotka tarjoavat kyseistä lainaa mahdollisimman hyvillä ehdoilla ja vaatimuksilla

Myös pikavippi lainaa työttömälle ilman vakuuksia on mahdollisuus saada vielä paremmin, kuin esimerkiksi kulutusluottoa

Pikavippi työttömälle onnistuu siis hyvinkin varmasti ja vaikka kulutusluottoa ei olisi mahdollista saada, auttaa tämäkin pienempi summa selviämään arjessa mukavammin

Ei siis kannata turhaan pelätä, vaan tutustua tarjontaan ja pohtia, pitäisikö laina hakea

Syitä lainan hakemiselle on monia ja ne pitää myös tiedostaa, jotta paras mahdollinen laina löytyisi

Miksi ja koska tulisi lainata rahaa työttömänä?

Monesti työttömyys voi tulla täysin puskan takaa, eikä siihen voida varautua välttämättä ollenkaan

Alla on voinut olla vakaa työpaikka jo vuosia, mutta markkinoiden muuttuessa muuttuu myös työllisyys tilanteet ja valitettavan monet joutuvat näiden muutosten uhreiksi

Toisaalta työttömyyttä on voinut jatkua alalla jo pitkään, kun sopivia ammatteja ei löydy koulutusta vastaamaan ja kilpailu vapaista paikoista on kovaa

Voidaan olla myös vasta alottelemassa työelämää, jolloin työnantajat vaihtavat työntekijöitä kuin naiset alusvaatteita, välttyen näin korkeilta kuluilta, joita vakituiset työntekijät aiheuttavat

Oli tilanne mikä tahansa ja syy siihen, miksi työttömyys osui omalle kohdalle mikä vain, ei se ole koskaan mukavaa ja tuo lähes aina ongelmia taloudelliseen tilanteeseen

Tämä korostuu erityisesti jos asutaan yksin, on lapsia tai muita elätettäviä perheenjäseniä, tai jos aikaisemmin hyvätuloisella palkalla on hankittu esimerkiksi lainoja, joiden kanssa pitäisi pärjätä vaikka tulot on otettu pois

Monesti lainaa työttömälle myöntävät tarjoajat ovat ainut mahdollisuus, jolla selvitään ainakin alkuun tilanteesta, ennen kuin pystytään tottumaan arjen uusiin taloudellisiin realiteetteihin

Tämä voi vaatia paljon totuttelua ja asioiden uudelleen harkintaa, sekä priorisointia, mutta lainojen avulla voidaan selvitä pahimmasta tilanteesta

Näin ei tarvitse huolehtia että laskut eräätyisivät, tai niistä pääsisi tulemaan maksumuistutuksia

Samalla saadaan pidettyä ruoka pöydässä ja varmistettua että elämänlaatu pysyy ihmillisellä tasolla, ainakin siihen asti että esimerkiksi tuet alkavat rullaamaan, tai viimeinen palkka napsahtaa luukusta sisälle

Työttömyys voi olla pitkäaikaista tai lyhytaikaista, mutta joka tapauksessa se vaikuttaa vahvasti jokaisen elämään

Kun myönnetään lainaa työttömälle, avitetaan tarvitsevan ihmisen arkea ja mahdollistetaan hyvinvoinnin ylläpysyminen myös tiukassa tilanteessa

Kun lainataan vierasta pääomaa, tulee kuitenkin huomioida että se täytyy maksaa takaisin

Siksi on harkittava tarkkaan, kannattaako hankkia lainaa työttömälle, varsinkin jos maksukyky on kyseenalainen

Miksi pitää miettiä tarkkaan, tarvitaanko lainaa jos on työtön?

Kun haetaan lainaa työttömälle, on mietittävä onko se järkevää ja miksi lainaa haetaan

Syitä lainan hakemiselle on monia, sillä voidaan yrittää selvitä laskuista, arjen perinteisistä kuluista ja esimerkiksi ruuan tuomisesta pöytään

Toisaalta se voi myös olla tapa yrittää pitää yllä sitä elämänlaatua, joka hakijalla oli ennen työttömäksi joutumista

Tapauskohtaisesti riippuen tämä voi olla huono tai hyvä idea

Tietyt kulut on tietenkin katettava, oli taloudellinen tilanne mikä tahansa ja niihin on yleisesti hyväksyttävää hakea lainaa ja apua

Toisaalta jos haetaan lainaa työttömälle tarkoituksena esimerkiksi rahoittaa viihteelle menoa tai hyvin kalliiden harrastusten rahoitusta, on ehkä aika miettiä onko se lainan arvoista

Tietenkin välillä on hankala luopua itselle tärkeistä asioista, mutta jos tilanne vaatii niin, on tehtävä rankkojakin vähennyksiä kuukausittaisiin menoihin

Tähän vaikuttaa myös se, minkälaista työttömyyttä voidaan olettaa kohdalle osuvan

Jos se on vain kuukauden tai parin heti, jossa uusi työpaikka on helposti ja lähes sadan prosentin varmuudella alla, ei ole minkäänlaista ongelmaa hakea lainaa työttömälle

Tässä tapauksessa tiedetään että tulotilanne tasaantuu ja laina pystytään maksamaan ongelmitta takaisin

Jos taas työttömyys jatkuu pitkälle, tulee harkita tarkkaan kannattaako lainaa työttömälle ottaa

Pahimmillaan se lisää maksuongelmia ja tekee kierteen, joka aiheuttaa maksuhäiriö merkintöjä ja jopa laskujen menemisen perintään ja ulosottoon

Erilaiset tarjolla olevat lainat

Ennen aikaan ainoa tapa hakea lainaa oli marssia pankkiin ja tehdä pankissa lainahakemus haluamalleen summalle

Vuonna 2005 kuitenkin pikavipit rantautuivat Suomeen ja se aiheutti monenlaisia tuntemuksia suomalaisissa

Pikavippi on amerikkalaiseen payday loaniin perustuva nopea laina, jonka saa Yhdysvalloissa haettua palkkakuittia vastaan

Tämä laina tuli maksaa takaisin seuraavana palkkapäivänä

Sama konsepti adaptoitiin Suomeen, ja pikavippi tekstiviestillä oli helppo saada omalle tilille muutamassa minuutissa

Monet innostuivat tästä helposta tavasta saada “ilmaista rahaa” ja pikavippejä otettiin tekstiviestillä heti omalle tilille, kun rahalle oli tarvetta

Monet kuitenkaan eivät huomanneet sitä, että näissä pienissä lainoissa oli todella suuria korkoja

Nämä korot olivat pahimmillaan sadoissa prosenteissa, ja yksi vippi tekstiviestillä maksoi loppujen lopuksi asiakkaalle monin kertaisesti pääomalainan verran

Kun lasku sitten kolahti postiluukusta sisään kuukauden lopussa, suuri lasku tuli yllätyksenä

Tämä yllätti monet niin paljon, että omalla tilillä ei ollutkaan rahaa maksaa pois nopeasti otettua vippiä

Sitten haettiin taas tekstiviestillä rahaa tilille lisää, jotta edellinen vippi saatiin maksettua pois

Velkakierre oli näin ollen valmis

Seuraavaa vippiä varten otettiin taas lisää rahaa tekstiviestillä ja tästä velkakierteestä oli vaikea päästä pois

Onneksi Suomen hallitus otti tästä ongelmasta kiinni ja teki ongelmalle jotain

Vuonna 2013 hallitus asetti verokaton alle 2000 euron lainoille

Tämä tarkoitti sitä, että kaikissa lainoissa, jotka olivat alle 2000 euroa, oli 50% enimmäiskorko

Toisin sanoen, pikavippiyhtiöt eivät voineet enää laskuttaa asiakkaita satoja prosentteja korkoa

Pikalaina tekstiviestillä tehtiin siis mahdottomammaksi

Monet pikavippiyhtiöt hävisivät markkinoilta kokonaan, sillä 50% korko pienlainassa ei tuottanut yhtiöille paljoakaan rahaa

Toiset yhtiöt muuttivat toimintatapaansa ja alkoivat tarjota yli 2000 euron lainoja

Yli 2000 euron lainoissa ei ollut kyseistä korkokattoa

Ideana näillä yhtiöillä oli se, että kuluttaja voi hakea 2000 euron joustoluottoa: tässä tilanteessa luotto toimii kuin luottokortti, eli kuluttaja voi hakea 2000 euron luoton, josta hän käyttää vain 100 tai 200 euroa

Näin kuluttajalla olisi edelleen mahdollisuus saada vain muutaman sadan euron laina, ja yhtiöt pysyisivät edelleen bisneksessä

Tämä ei kuitenkaan loppujen lopuksi pitkällä juoksulla poistanut ongelmaa, vaan teki siitä suuremman

Ihmisten oli nimittäin hyvin vaikea vastustaa 2000 euron käyttörajaa ja rajoittaa rahan lainaamista vain tarvitsemaansa sataseen tai kahteen

Luottolimiitti käytettiin kokonaan ja laskuja pukkasi lisää joka kuukausi

Pikavippi tekstiviestillä ilman pankkitunnuksia onnistui siis joustoluoton muodossa

Nyt suomalaisten velkamäärä oli siis paljon suurempi kuin ensi alkuun

Ja velka vain lisääntyi velkakierteen mennessä pahempaan suuntaan

Monet joutuivat perintään ja ulosottoon velkojensa takia

Monilla suomalaisilla luottotiedot menivät aivan täysin

Luottotiedottoman on vaikea hakea pankista lainaa ilman luottotietoja ja se on todellinen ongelma monille

Luottotiedoissa säilyy merkintä parista vuodesta viiteen vuotta

Luottotietojen menettäminen on vakava asia, sillä ilman luottotietoja on vaikea saada vuokrattua asuntoa, liisattua autoa tai saada lainaa ollenkaan

Tähän päivään mennessä tilanne on onneksi rauhoittunut hieman enemmän ihmisten saatua lisää tietoa lainoista ja erilaisista luotoista

Monet kuitenkin maksavat vielä edelleenkin pois jopa vuosikymmen sitten otettuja lainoja

Nykyään on siis mahdollista hakea tavallista kulutusluottoa pankista

Pankista voit myös hakea esimerkiksi asuntolainaa tai remonttilainaa

Netistä ja yksityiseltä lainanmyöntäjältä on mahdollista hakea joustoluottoja, kulutusluottoja, pikavippejä ja muita lainoja

Asuntolainoja on kuitenkin vaikea hakea netistä, sillä usein suurimmat summat, joita netistä saa haettua ovat muutamissa kymmenissä tuhansissa

Millaista lainaa voi hakea tekstiviestillä?

Ihan kaikenlaisia tarjolla olevia lainoja ei voi hakea tekstiviestillä

Esimerkiksi asuntolainaa on turha hakea puhelimen avulla, ja myös suurin osa suuremmista, kymmenien tuhansien eurojen lainoista vaatii hakemuksen täyttämistä netissä

Pienemmät lainat, kuten pikavipit ja joustoluottojen nostot kuitenkin onnistuvat näppärästi tekstiviestillä muutamassa sekunnissa

Miten tekstiviestillä haetaan lainaa?

Ennen kuin voit hakea lainaa tekstiviestillä, sinun tulee yleensä avata tili luotonantajan kanssa netissä

Lainahakemus tehdään netissä samalla tavalla kuin muutenkin

Esimerkiksi pikavippiä hakiessasi täytät lainahakemukseen netissä omat tietosi

Laina myönnetään sinulle, jonka jälkeen sinulla on tili luotonmyöntäjän kanssa

Näin ollen seuraavalla kerralla lainaa hakiessasi voit lähettää tekstiviestin luotonmyöntäjän numeroon haluamasi lainasumman kera, ja he lähettävät päätöksen ja varmennuksen sinulle tekstiviestillä muutamassa sekunnissa

Joustoluottojen nostoja voi myös tehdä nopeasti tekstiviestillä

Myös tässä tilanteessa sinun tulee ensin tehdä lainahakemus netissä ja tunnistautua pankkitunnuksillasi

Kun olet saanut myöntävän lainapäätöksen, voit tehdä nostoja nopeasti tekstiviestillä luottolimiittisi puitteissa

Voit esimerkiksi lähettää tekstiviestin luotonmyöntäjän numeroon ja nostaa 100 tai 200 euroa muutamassa sekunnissa

Voiko lainaa hakea tekstiviestillä tekemättä hakemusta netissä?

Suurin osa luotonmyöntäjistä vaatii sinua tekemään hakemuksen kaikkine tietoineen netissä ennen kuin voit tehdä nostoja tekstiviestillä

Joissakin harvoissa tapauksissa voit tosin tehdä hakemuksen suoraan tekstiviestillä lähettämällä nimesi, osoitteesi ja henkilötunnuksesi sekä lainamäärän luotonmyöntäjälle

Tällaisissa tapauksissa lainasummat ovat tosin yleensä pieniä, vain muutaman sadan suuruisia lainoja

Käykö prepaid -numero?