Näin kuluttajalla olisi edelleen mahdollisuus saada vain muutaman sadan euron laina, ja yhtiöt pysyisivät edelleen bisneksessä

Esimerkiksi pikavippiä hakiessasi täytät lainahakemukseen netissä omat tietosi. perusasiat läpi, kuten varmistaa että päävirrat on päällä, kaikki johdot kytketty oikein ja liittimet ovat ehyet ja kunnolla pohjassa. Takuutapauksissa, kun ensin on käyty vianselvityskaavion mukaiset testit läpi, ensisijaisesti pyydämme tekemään muutamia lisätestejä, jotta voidaan mahdollisimman tarkasti selvittää ja paikantaa vika. Siksi pyrimme tekemään takuun ulkopuoliset korjaukset tuotteisiimme mahdollisimman pienin kuluin. Maksamattomat laskut siirrämme perintään/oikeudelliseen perintään. *Älä siis lähetä meille mitään muutoin kuin Matkahuollon bussipakettina.* Vain suoraan postilaatikkoon toimitettava kirjeposti voidaan lähettää tavallisena kirjepostina. Mitä ovat palkkapäivä lainat ilman vakuuksia?. Peruutathan siis tilauksesi, mikäli et aio maksaa sitä. Mikäli näin ei ole, ei tuote ole palautus/vaihtokelpoinen. Erityistapauksissa, jos esim asiakkaan pyörä on hyvin erikoinen, eikä voida olla varmoja tuotteen sopivuudesta, voidaan sopia ns.avokaupasta, jolloin asiakkaalla on tietty aika palauttaa tuote halutessaan ja saada rahansa takaisin. Maksamatta jätetty lasku ei ole peruutus! Maksamattomista tilauksista aiheutuu meille ylimääräistä työtä ja kustannuksia. Asiakkaalta voidaan jälkikäteen periä myyjälle aiheutuneita rahtikuluja, mikäli tuote on toimitettu myyjälle myyjän laskuun ja vian todetaan olevan takuun ulkopuoleinen. Parhaassa tapauksessa sekä kauppa että luottoyhtiö saavatkin lisää asiakasvirtaa.Mikäli luottosopimusta tyrkytetään asiakkaalle aggressiivisesti, voi olla, että myyjällä on paineita markkinoida luottoja. Toimitusehdot TOIMITUSKULUT:Kunkin tuotteen vaihtoehtoiset toimitustavat ja kulut kerrotaan tuotesivuilla. Kyseisen tuotteen tuotesivulta näet tarkemmin kyseisen tuotteen takuuajan. Akun vääränlainen käyttö ja säilytys voi heikentää akun kapasiteettia tai jopa hajoittaa akun. Emme lähetä emmekä vastaanota Postin kautta tehtyjä toimituksia lainkaan, sillä tästä aiheutuu meille ylimääräistä vaivaa ja kuluja. Mikäli vika todetaan johtuvan vääränlaisesta ja/tai huolimattomasta asennuksesta, käytöstä tai jostain muusta takuun ulkopuolisesta seikasta, tällöin kyseessä ei ole takuutapaus ja korjaus- ja toimituskulut jäävät kokonaisuudessaan asiakkaan maksettavaksi.

TOIMITUSAIKA:  Pyrimme lähettämään kaikki varastossa olevat tuotteet viimeistään tilausta seuraavana arkipäivänä. asennusohjeessa tai tuotetiedoissa. Tilauksen lähettäminen on aina sitovaa. Peruutustapauksessa, mikäli tuote on jo keretty lähettää, palautamme ainoastaan tuotteista maksetun hinnan. Olemme koettaneet koota sivuillemme mahdollisimman kattavasti tietoa eri tuotteista ja niiden asennusvaatimuksista. Luottotarjousten vertailu on järkevää, sillä markkinoilla on paitsi kohtuuhintaisia, myös todella kalliita luottoja.– Kuluttajalla voi olla jo valmiiksi jokin luottosopimus, jolla hankinnan voi tehdä. Mikäli palautusehtoja ei noudateta, on kauppiaalla oikeus periä esim. Peruutusoikeus ei ole voimassa, mikäli tuotetta on käytetty, se on asennettu ja / tai se ei ole alkuperäisessä ja ehyessä pakkauksessaan. Luottoyhtiöt ja yritykset tekevät keskenään sopimuksia, joihin voi liittyä esimerkiksi luottoasiakkaiden määrään liittyvä tavoite. Kaupan peruutuksesta on aina sovittava kauppiaan kanssa etukäteen kirjallisesti, esim. Kuitenkin mikäli tuotetta on asiakkaan toimesta milläänlailla muokattu tai muutettu, tai käyttö ja/tai asennusohjeita ei ole noudatettu ja se on edesauttanut tai johtanut vian syntymiseen, voidaan korjaus tehdä normaalin tuntityöveloituksen mukaan. Esimerkiksi maksuhäiriömerkintöjen määrä on jatkuvassa kasvussa. Oikeus hintojen muutokseen ilman eri ilmoitusta pidätetään.

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/83/EU.

. Katso peruuttamisen ehdot ylempää kohdasta peruuttaminen. *Älä missään nimessä käytä akun lataamiseen mitään yleislaturia.* *Takuu ei ole voimassa, mikäli tuotteitamme käytetään muualta ostetun  / saadun tai itse rakennetun akun kanssa*, sillä emme voi taata kyseisen akun sopivuutta tuotteemme kanssa. Suosittelemme käyttämään vain yksinomaan myymiämme, luotettaviksi ja aidoiksi todettuja sähköpyöräkäyttöön tarkoitettuja turvallisia lithiumakkuja. Joissain harvinaisissa tapauksissa voidaan joutua uusimaan muitakin kuin itse rikkinäinen osa, mikäli vanhanmalliseen tuotteeseen ei ole enää saatavilla sopivaa osaa. Myös uuden korvaavan tuotteen lähettämisestä aiheutuvat kulut jäävät asiakkaan maksettaviksi täysimääräisenä. Näin kuluttajalla olisi edelleen mahdollisuus saada vain muutaman sadan euron laina, ja yhtiöt pysyisivät edelleen bisneksessä. Maksutiedot näet tilauksen viimeisteltyäsi. Mikäli palautettava/vaihdettava tuote, tai mitään muutakaan toimitetaan Greencyclelle muulla tavoin, emme voi taata että palautus tulee perille ajoissa tai ollenkaan. Noudettaessa voit myös tehdä tilauksen verkkokaupassa jo etukäteen, valita maksutavaksi nouto ja noutaa tuotteet kun saat noutoilmoituksen sähköpostitse. Mikäli tilauksen pakkaus / pakkaukset on avattu ja/tai tilauksen tuote on asennettu, tarkastamme tuotteiden kunnon ennenkuin voimme palauttaa tuotteista maksettua hintaa. Tyypillisesti kulutusluottoja otetaan esimerkiksi kodinkone-, elektroniikka, huonekalu- ja autokaupassa sekä verkko-ostoksien yhteydessä. Mikäli tuote/tuotteet on ostettu suoraan Greencyclelta, tulee palautukset tehdä aina ainoastaan Matkahuollon bussipakettina. Toimitustavat määräytyvät tuotteen koon ja painon mukaan. Palautetun tuotteen on oltava käyttämätön, uudenveroinen, ehyessä alkuperäisessä myyntipakkauksessaan. Vähennät turhan työn ja kustannusten määrää, jos peruutat tilauksen mahdollisimman pian ennen toimitusta, mikäli et ole aikeissa maksaa/noutaa sitä. Greencycle pidättää oikeuden katkaista asiakassuhde yksipuolisten väärinkäytösten, jatkuvien palautusten, maksamatta ja peruuttamatta jätettyjen tilausten tai toistuvien peruutusten vuoksi vuoksi ilman eri perustelua tai ilmoitusta. Takuu ei koske normaalia kulumista, kuten esimerkiksi laakereita, alennusvaihdetta, vannetta, eikä akun kapasiteetin luonnollista heikkenemistä. Jos tuotetta ei ole varastossa, toimitusaika on aina tuotteesta riippuen tapauskohtainen. Emme lähetä tilauksia viikonloppuisin ja juhlapyhinä. Palautetun tuotteen on oltava virheettömässä, uudenveroisessa kunnossa kaikkine osineen ja alkuperäisessä myyntipakkauksessaan. Mikäli tuote on asennettu tai sitä käytetään vastoin sen käyttötarkoitusta, tai tuote on avattu, tehty mitään omia kytkentöjä, vaihdettu liittimiä tai mitenkään muutoin muutettu tuotetta alkuperäisestä ilman maahantuojan lupaa, ei takuu ole voimassa. Huolimattomasta tai väärin tehdystä asennuksesta aiheutuvat mahdolliset viat eivät kuulu takuun piiriin. Selvittelyn jälkeen asiakas sai kuitenkin sovittua maksavansa luottoyhtiölle koko laskun kerralla, joten hän välttyi koroilta ja muilta kuluilta. Joidenkin pyörien sähköistäminen voi olla hankalampaa kuin toisten. Takuu on voimassa vain, kun tuotteita käytetään myymiemme, yhteensopivien tuotteiden kanssa. Yritys ja luottoyhtiö ovat saattaneet sopia, että kauppa sitoutuu hankkimaan tietyn määrän luottoasiakkaita. Takuu ei ole voimassa, jos tuote on asiakkaan toimesta asennettu jollain tavoin väärin, joka on johtanut vian syntymiseen, tai jos tuotetta on käytetty väärin. aiheutuneita vahinkoja tai haittoja, eikä myöskään muiden tuotteiden aiheuttamia vahinkoja myymiimme tuotteisiin. Näin kuluttajalla olisi edelleen mahdollisuus saada vain muutaman sadan euron laina, ja yhtiöt pysyisivät edelleen bisneksessä. Emme kuitenkaan voi taata, että kaikkiin myynnissä olleisiin malleihin löytyy aina sopivat varaosat. Toimitus -ja mahdolliset maksukulut jäävät tässä tapauksessa asiakkaan maksettavaksi. Emme myöskään hyvitä takuukorjauksien osalta toimituskuluja, mikäli takuuhuoltoon toimitettu tuote on toimitettu muutoin kuin edellämainittujen palautusehtojen mukaisella tavalla. Lähetämme tarvittaessa varaosia, kun on selvitetty missä komponentissa vika oletetaan olevan. Tehty ja peruutettu tilaus aiheuttaa aina kauppiaalle kuluja, sekä ylimääräistä vaivaa. Peruutustapauksessa kaikki tilauksesta aiheutuneet toimitus -ja maksukulut jäävät asiakkaan kuluksi täysimääräisenä. Meistä johtumattomista syistä emme voi taata, että ilmoitetut toimitusajat pitävät aina paikkaansa. Myös nämä alunperin asiakkaalle ilmaiset toimituskulut jäävät asiakkaan maksettavaksi täysimääräisenä. Monesti vika pystytään paikantamaan ja korjaamaan asiakkaan toimesta. Akun käyttö, lataus ja säilytysohjeiden laiminlyönti raukaisee takuun. Myös yrityksellä on lain mukaan velvollisuus arvioida kuluttajan luottokelpoisuus, Hannula muistuttaa.Jos esimerkiksi uuden sohvakaluston päättää hankkia luotolla, aina ei kannata tarttua kalusteliikkeen myyjän tarjoukseen. Toimitamme ja vastaanotamme kaikki lähetykset Matkahuollon kautta.  ASIAKKAAN VASTUU: Kaikki myymämme muunnossarjat on ns. Vakuudettomien kulutusluottojen määrä on kasvanut voimakkaasti. Kaupanteon jälkeen mies yllättyi, kun lasku ei tullutkaan Puustellilta, vaan pankilta.– Kuulemma tapana on tehdä niin, että siirretään laskut suoraan rahoitusyhtiölle. Asiakkaan vastuulla on asentaa tuote huolellisesti sekä käyttää sitä tarkasti ohjeiden mukaan. Eli käteismaksuna tai Puustelli-tilimaksuna, jolloin kerrotaan myös sen ominaisuudet, kertoo Leskinen.– Olen sitä mieltä, että vahingossa sitä ei voi tehdä. Huolimattomuus voi poikia esimerkiksi kalliin luottokortin.Uuden keittiön ostanut mies yllättyi, kun lasku tulikin luottoyhtiöltä. Peruutusoikeus lasketaan alkaneeksi siitä, kun asiakas on vastaanottanut tilauksensa. Mahdolliset perintäkulut tulevat asiakkaan maksettaviksi aina täysimääräisenä. Tuotteiden lähettämisestä peritään toimituskuluja tuotteesta riippuen. Anu Pöntinen / YleYksi tyypillinen tilanne on, että luottoa tarjotaan vaikkapa kodinkone- tai huonekaluostoksen yhteydessä. Hyväksyt myös, että asennuksessa voi tulla ylimääräistä vaivaa / työtä jota ei mainita esim. Kaikkien lähetettyjen osien, papereiden ja mahdollisten kyseiselle tuotteelle suunniteltujen pakkausmateriaalien on oltava mukana palautuksessa. Erilaisia lainoja markkinoidaan usein näyttävästi ja houkuttelevasti, mutta toisaalta kuluttaja voi haksahtaa kulutusluottoon myös epähuomiossa. Palautuksesta/vaihdosta on sovittava aina etukäteen myyjän kanssa ja kulloinkin voimassa olevia palautusehtoja tulee noudattaa. Takuutapauksissa Greencycle korvaa tuotteiden toimituksesta aiheutuneet kulut ainoastaan mikäli palautusehtoja on noudatettu ja viallinen osa on toimitettu Matkahuollon bussipakettina. Takuu raukeaa, jos tuote on avattu, tuotteen sinetti on rikki, tuote on purettu, sitä on yritetty itse korjata, tehty mitään omia kytkentöjä jne. Kaikki palautukset ja muut lähetykset Greencyclelle on tehtävä poikkeuksetta aina *Matkahuollon bussipakettina*, käyttäen erillistä asiakaspalvelusta saatua palautustunnusta. Erikseen asiaakkaalle tilatun tuotteen tilausta ei voi perua ilman perusteltua syytä, jos tuote/tuotteet on jo keretty tilaamaan. Ilmoitetut toimitusajat ovat aina arvioita ja viitteellisiä ja ne voivat vaihdella ilmoitetusta. Asiakkaan vastuulla on käyttää, ladata ja säilyttää akkua kyseisen akun ohjeiden mukaan.

#kestäväreissu: Näin kompensoit lentopäästöt - Homevialaura

. Kalliin keittiön mukana tuli yllätyksenä kulutusluotto – "Olisi pitänyt lukea sopimus kunnolla"Erilaisia kulutusluottoja kaupitellaan monen kaupanteon yhteydessä. Jos jossain osassa kuitenkin todetaan takuuaikana materiaali ja/tai valmistusvirheestä johtuva vika, on myyjä velvollinen korvaamaan uuden osan ja sen lähettämisestä aiheutuneet kulut. Kuvituskuva.Miia Roivainen / Yle Tästä on kyseUuden keittiön ostanut mies yllättyi, kun lasku tulikin luottofirmalta. Silloin kauppa toimii luotonvälittäjänä.Kulutusluottojen yleistymisen myötä myös niihin liittyvät ongelmat ovat lisääntyneet. Toimitusaika toimitustavasta riippuen yleensä n. Mikäli asiakas on tilannut väärän tuotteen, voidaan se vaihtaa oikeaan tuotteeseen. Mikäli takuunalainen osa toimitetaan Greencyclelle millään muulla kuin palautusehtojen mukaisella tavalla, ei toimituksesta aiheutuneita kuluja voida maksaa. Tuotteitamme parannetaan jatkuvasti ja joidenkin parannusten vuoksi vanhanmallinen tuote ei välttämättä ole yhteensopiva uudempien mallien kanssa. Pyrimme kuitenkin pitämään varastossa mahdollisimman kattavasti vanhempien mallien varaosia, jotta vanhemmatkin mallit saadaan korjattua ilman että koko järjestelmää tarvitsee uusia. Takuu koskee materiaali -ja valmistusvirheitä.  Mahdollisissa vikatapauksissa kannattaa ensin käydä ns. Asiakkaan vastuulla on selvittää tuotteen ominaisuudet ja käyttötarkoitus ja että tilattu tuote/tuotteet ovat käyttötarkoitukseen sopivia. Takuu ei kata missään tilanteessa tuotteistamme muille tuotteille, henkilöille, kiinteistöille, ajoneuvoille yms. *Kaikki toimitukset Greencyclelle tulee tehdä vain Matkahuollon bussipakettina.* Vanha rikkinäinen/viallinen tuote yleensä palautetaan meille, mutta se katsotaan aina tapauskohtaisesti ja aina se ei ole välttämättä tarpeen

Kommentit